




Virtain Kiekko-Karhut Ry

Siekkisenpolku 37 34800 Virrat
 Puh 050
586 5332
|
Historia
 |
|
Takaisin vuosivalikkoon |
|
1983 - 1984 |
VirtU:n jääkiekkojaoston johtoon astui
Jussi Autio. Muita jaoston jäseniä olivat Heikki Leppänen, Kari Hietanen,
Matti Nurmi, Raimo Salmenaho, Pauli Niemelä ja Matti Viitala. Jussi sai jääkiekkojaoston toimintaan lisää väkeä. Tämä näkyi
selvimmin siinä, että jokaisella joukkueelle löytyi vetäjä ja taustavoimia
ilmestyi lähes jokaiselle joukkueelle. Miesjoukkueen peliesitykset olivat,
muutaman vaisumman vuoden jälkeen, hiukan pirteämpiä, sarjatasona edelleen IV-divisioona.
Juniori joukkueita oli toiminnassa mukana neljä, joista nuorimmat F-junioreita.
Yhteensä toiminnassa oli mukana n.150 henkilöä. Kaupunki oli myös huomioinut
ennen kauden alkua jaoston työtä, hankkimalla uudet kaukalon laidat. Hiukan siis
parannusta olosuhteisiin.
Kausi alkaa Miesjoukkueen
menestys ei ainakaan harjoittelusta ollut kiinni, sillä joukkue harjoitteli
neljä kertaa viikossa. Yksi harjoituskerta kesti aina kaksi tuntia.
Lisäksi joukkue
pelasi ennen kauden alkua pari harjoitusottelua. Tästä oli selvästi hyötyä,
sillä sarja avauksessa kaatui Kolhon Vihurin joukkue. Erityisesti kannattaa
mainita nuoren Arto Tanhuan otteet VirtU.n maalilla. Joukkueen tasaisuutta
kuvastaa se, että avausottelun kaikki maalit merkittiin eri miehille. Valmentaja
Matti Nurmen opit alkoivat selvästi tuottaa tulosta. Seuraavassa ottelussa
Ruoveden Seurakunnan Atleetit kuitenkin kaatoivat kylmää vettä VirtU:n niskaan
voittamalla kotiottelunsa. Kauden kolmannessa ottelussa sai sarjajohtaja KiePo
II kohdata voittajansa. Tässä ottelussa VirtU:n joukkue näytti parasta
osaamistaan ja taistelu-tahtoa. Näin oli kausi saatu hienosti auki.
Loukkaantumisia Hyvän startin jälkeen iski joukkueeseen
todellinen loukkaantumiskierre. Pariin peliin hädin tuskin saatiin joukkuetta
kasaan ja tässä meni mahdollisuudet sarjavoittoon. Loppukaudesta
joukkue esitti jälleen hyviä otteita ja otti arvokkaita voittoja tulevia kausia
silmälläpitäen.
Ohessa selotuspätkä Suomenselän Sanomista vuodelta 1984,
ottelusta VirtU - Kolho: "Edellä mainitut nimet (Pauli Niemelä, Eero
Mäkelä, Jussi Autio ja Kari Hietanen, ) ovat muodostaneet nelikon, jonka mukana
VirtU on joko noussut tai kaatunut useana talvena. Pauli Niemelä on nelikon
kokenein, tekniikaltaan maajoukkuetasoa, mies, jolla on Suomen kovin
rystylaukaus. Eero Mäkelä on peräänantamaton ja taklauksia kestävä "likaisen
työntekijä" eli kiekon laidasta kaivaja. Jussi Autio on teknillinen
kiekonkäsittelijä, joka osaa haistaa maali-paikat. Kari Hietanen on
kovakuntoinen ja voimakas kontaktipelaaja, joka on parantanut otteita vuosi
vuodelta."
Kauden loppupuolella pelattiin ottelu 50-luku vs.
60-luku, jonka 60-lukulaiset voittivat maalein 6-13. Kauden päätti perinteinen
turnaus Soinissa, josta VirtU:n joukkue palasi voittaja.
Hietanen
pistepörssi ykkönen Kari Hietanen voitti sisäisen pistepörssin
toistamiseen. Nyt voitto irtosi tehoilla 16+2. Kauden viimeisessä ottelussa Kari
iski tuplakypärätempun(6+0). Syöttöpörssin ykkönen oli myöskin tuttu nimi eli
Eero Mäkelä (9 syöttöä). Jäähypörssin "kuningas" oli Kari Numminen (14 min.) |
|
|
|
Sarjataulukko 1983-1984 |
|
Kiepo |
10 |
9 |
0 |
1 |
18 |
|
|
|
|
Orivesi |
10 |
7 |
1 |
2 |
15 |
|
|
|
|
VirtU |
10 |
4 |
0 |
6 |
8 |
|
|
|
|
Vilppula |
10 |
3 |
1 |
6 |
7 |
|
|
|
|
Vihuri |
10 |
2 |
0 |
8 |
4 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
| Juniorijoukkueet: |
C-juniorit lohkossaan 3. D-juniorit
lohkossaan 2. E-juniorit lohkossaan 3. F-juniorit
pelasivat ystävyysotteluja.
|
| |
|
Kausikortti kaudelta 1983 - 84 |
 |
Mikäli koneessasi ei ole
lukuohjelmaa, lataa ilmainen Adobe Reader -
lukuohjelma
tästä. |
| |
|
|
 |
|