




Virtain Kiekko-Karhut Ry

Siekkisenpolku 37 34800 Virrat
 Puh 050
586 5332
|
Historia
 |
|
Takaisin vuosivalikkoon |
|
1993 - 1994 |
Intoa puhkuen liikkeelle Menestyksekkään viime kauden
jälkeen, lähdettiin tähän kauteen intoa puhkuen. Jaostolla oli toiminnassa
mukana seitsemän
joukkuetta. Edustusjoukkue nousi viime kauden jälkeen, toisen kerran VirtU
HT:n historiassa, III-divisioonaan. Jaosto joutui hakemaan erikoisluvan, jotta
joukkue voisi pelata ottelunsa luonnonjäällä. Jaoston C-juniorit pitivät
päämääränään alue-sarjan mitaliotteluita. Ensimmäisen aluemestaruuden voittaneet
D-juniorit lähtivät myös kau-teen kovin odotuksin. E-juniori joukkueita oli
jaostolla nyt kaksi. Toisessa oli 1982 syntyneet ja toisessa 1983 syntyneet.
E-83 joukkueen katseenvangitsijana toimi historian ensimmäinen virtolainen
tyttöjääkiekkoilija eli Kopran Mari. F-juniorit
lähtivät kauteen ilman mitään suu-rempia ennakko odotuksia. Kaupunki oli myös
vihdoinkin huomannut VirtU HT:n voimakkaan juniorityön ja pystyttänyt uuden
kaukalon vanhan seuraksi. Pelit pelattiin viime vuosien mallin mukaan vanhalla
kaukalolla, uuden toimiessa harjoitusareenana. Jaoston puheenjohtajana jatkoi
Jukka Hietaniemi.
Edustusjoukkue takaisin IV-divisioonaan Matti Nurmi
palasi edustusjoukkueen valmentajaksi kahden vuoden tauon jälkeen.
Joukkueen taistelu III-divisioonan korkeatasoisessa ja nopeatempoisessa
Tampereen lohkossa ei riittänyt nytkään sarjapaikan säilyttämiseen. Hienoja ja
vauhdikkaita tilanteita otteluissa kuitenkin riitti - eikä vähiten kauden
parhaana pelaajana palkitun Aki Kankaan ansiosta.
Seurahistoriaa pistepörssissä Kankaan Aki oli tämän
kauden nimi erilaisissa pörsseissä. Aki teki seurahistoriaa, sillä mies voitti
kaikki joukkueen sisäiset pörssit. Tähän ei vielä kukaan ollut aiemmin pystynyt.
Pistepörssin ykkössija irtosi tehoilla 24 + 10 = 34. Janne Pirilä keräsi tehot
15 + 6 = 21 ja oli pörssi kakkonen. Maalipörssin voiton Aki pokkasi 24 osumalla.
Pörssikakkonen, Janne Pirilä, teki 15 maalia. Syöttöpörssissä Akille tuli jaettu
ykkössija, Aution Jussin kanssa. Kumpikin pelimanni keräsi 10 syöttöä.
Jäähypörssin voiton Aki nappasi itselleen 18 minuutilla. Aution Jussi jäi
toiseksi, 14 minuutilla. Ainut palkinto, mitä Aki ei tällä kaudella saavuttanut,
oli edus-tusjoukkueen yllätyspelaajapalkinto.
Edustusjoukkueen yllätyspelaajana palkittiin maalivahti Jere Lahti.
| Pistepörssin kärki |
|
|
|
|
|
| Aki Kangas |
24 |
+ |
10 |
= |
34 |
| Janne Pirilä |
15 |
+ |
6 |
= |
21 |
| Jussi Autio |
7 |
+ |
10 |
= |
17 |
| Petri Aho |
8 |
+ |
6 |
= |
14 |
| Jan Viitala |
9 |
+ |
4 |
= |
13 |
|
|
Kausitilastot 1993 - 1994 |
|
|
|
|
Junioritoiminta
C-juniorit pääsivät alueen lopputurnaukseen,
mutta jäivät ilman mitalia. Valmentajat: Ilkka Laaka, Petri ja Jari
Aho Palkittuja Hyökkääjä: Markus Koskinen Puolustaja: Hermanni
Kulmala
Harjoittelija: Markus Ylä-Ilomäki Paras syöttäjä: Mikko Lepistö
Sisupelaaja: Timo Säynäjoki |
| |
|
D-juniorit
Valmentaja: Heikki Leppänen
Joukkueenjohtaja: Jukka Hietaniemi
Palkittuja Hyökkääjä: Juha Kaipio Puolustaja:
Pekka Havanka Erikoispalkinto:
Markus Leponiemi
|
|
| |
|
E82-juniorit,
aluepronssi
Valmentaja: Matti Nurmi, Harri
Toppari Palkittuja Hyökkääjä:
Jukka Alajankoski Puolustaja:
Jari Kytöharju Harjoittelija:
Anssi Kämäri Erikoispalkinto:
Matias Pekkarinen Tsemppaaja:
Mikael Koskinen
|
E-juniorien
lehtijutut Lähde: Terhi Ranta-Lassilan arkisto |
| |
|
 |
(Kuvaa
klikkaamalla isompi kuva)
Kuva: Suomenselän Sanomat
|
E83-juniorit
Valmentaja: Keijo Kopra, Erkka
Varjonen Palkittuja Hyökkääjä:
Jussi Heikkilä Puolustaja:
Marko Havanka Harjoittelija:
Hannu Joutsenjärvi
Yllätyspelaaja: Jussi Tarvainen |
|
| |
|
F-juniorit
Valmentajat: Rami Valkealahti, Pasi
Niinistö Palkittuja
Hyökkääjä: Heikki Liski
Puolustaja: Sami Kakkori
Harjoittelija: Santeri Kallio
Yllätyspelaaja: Jussi Mäkynen |
|
| |
|
G-juniorit Palkittuja
Hyökkääjä: Sakari Mäkynen
Puolustaja: Aapo Saario
Harjoittelija: Sakari Kauttu
Yllätyspelaaja: Tuomas Mäkynen |
|
|
|
|
|
Muut Palkitut: |
|
Vuoden juniori: Markus Koskinen Vuoden valmentaja: Matti Nurmi
Kauden aktiivi: Erkka Varjonen
Tunnollinen kannattaja: Tuula Lehto |
|
|
|
|
 |
|
Kauden 1993 - 1994 palkitut
yhteiskuvassa. |
|
Kuva: Foto-Riitta |
|
Lähde: Terhi Ranta-Lassilan arkisto Jussi Aution arkisto |
 |
Mikäli koneessasi ei ole
lukuohjelmaa, lataa ilmainen Adobe Reader -
lukuohjelma
tästä. |
| |
|
|
 |
|