1985-1986

VirtU Hockey Team
Tällä kaudella jääkiekkojaosto otti nimeensä sanat Hockey Team. Seuran virallinen nimi oli nyt VirtU Hockey Team. Ennen kauden alkua jaosto haki kaupungilta lupaa, että saisi pystyttää nakkikioskin kaukalon läheisyyteen. Kioski olisi yksi tulonlähde lisää seuran toiminnassa. Kaupungin päättävät ihmiset olivat lupa-asiassa myötämielisiä. Muuten olosuhteisiin ei parannuksia saatu.

Kovan luokan vahvistus
Edelliskauden hyvät suoritukset siivittivät joka joukkueen toimintaa. Esim. III-divisioonan karsintoihin itsensä pelannut miesjoukkue aloitti harjoittelunsa jo kesäkuussa. Joukkue oli saanut kovan luokan vahvistuksen, kun Ilveksen junioreissa SM-kultaa voittanut Keijo Kopra liittyi joukkueen vahvuuteen. Kopra oli ehtinyt pelaamaan myöskin jo I-divisioonassa Kalevan Pallon riveissä, joten odotukset olivat kovat.
Ennen kauden alkua osa joukkueen pelaajista matkasi, valmentaja Matti Nurmen kanssa, ottamaan oppi Izvestia-turnauksesta (Maaottelu pelejä) mitenkä huippujoukkueet pelaavat. Siihen aikaan lähes kaikki jääkiekko-ottelut radioon selostanut Raimo "Höyry" Häyrinenkin huomioi virtolaiset selostuksessaan.

Pelipaidoista intoa
Ennen kauden alkua, joukkue pelasi jälleen hyväksi havaittuja harjoitusotteluita. Saldona kaksi voitto ja yksi tappio. Sarjakauden avaus ei ollut lupaava. Avausottelussa hävittiin Fortunalle maalein 2-8 ja toisessa ottelussa Ruovedelle 7-5. Kauden kolmanteen otteluun (Kotiottelu) joukkue sai uudet pelipaidat ja liekö tämä siivittänyt joukkuetta, mutta tämä jälkeen peli alkoi sujumaan. Kausi jatkui vaihtelevissa merkeissä ja kauden kuudennen pelin jälkeen oli selvää, että joukkue ei tänä vuonna jatkopeleihin selviä.
Loppukaudesta joukkue osallistui vielä Vilppulassa ja Soinissa järjestettyihin turnauksiin. Vilppulasta kotiin tuomisina oli turnauksen 2. sija. Soinin turnaus päättyi iloisesti VirtU Hockey Teamin voittoon.

(Kuvaa klikkaamalla isompi kuva)
Kuva: Foto-Riitta
Sarjataulukko, IV-divisioona
Fortuna 10 9 0 1 81 - 37 18
RuoSkA 10 7 0 3 64 - 52 14
ViKi 10 5 1 4 67 - 56 11
VirtU 10 5 1 4 41 - 50 11
KiePo II 10 3 0 7 53 - 64 6
KuoPa 10 0 0 10 31 - 78 0


Tuttu juttu
Pistepörssin kärjessä oli taas "nelikko". Kari Hietanen ei edelliskauden huikeaan pistesaaliiseen yltänyt mutta 15 tehtyä maalia ja 6 syöttöä toivat pistepörssin voiton. Maalipörssin voitto irtosi tällä kaudella 15 maalilla. Syöttöpörssi ykköstila jaettiin, kun Pauli Niemelä ja Eero Mäkelä molemmat saalistivat 8 syöttöä. Pasi Virtanen oli ykkönen jäähyissä. Joukkue harjoitteli kauden aikana 82 kertaa. Ahkerin harjoittelija oli Reijo Katajamäki. Hän oli mukana 81 kertaa.

Pistepörssin kärki:
Kari Hietanen 15 + 6 = 21  
Pauli Niemelä 8 + 8 = 16  
Eero Mäkelä 6 + 8 = 14  
Jussi Autio 10 + 2 = 12  
Pasi Virtanen 5 + 2 = 7  
 
Junioritoiminta
Kaikki juniorijoukkueet, pois lukien F-juniorit, pelasivat liiton sarjassa.

 

(Kuvaa klikkaamalla isompi kuva)
Kuva: Foto-Riitta

C-juniorit olivat lohkossaan 3.
Valmentaja: Heikki Leppänen
 

Palkittuja
Hyökkääjä: Aki Kangas
Puolustaja: Jari Autio
Harjoittelija: Juha Vartiamäki

(Kuvaa klikkaamalla isompi kuva)
Kuva: Foto-Riitta

D-juniorit olivat lohkossaan 3. ja pääsivät mitallikarsintoihin, mutta ei mitaleille.
Valmentaja: Jorma Kuivalainen


Palkittuja
Hyökkääjä: Jari Pirilä
Puolustaja: Paavo Kalliolinna
Harjoittelija: Ilari Salin

(Kuvaa klikkaamalla isompi kuva)
Kuva: Foto-Riitta

E-juniorit olivat lohkossaan 3. ja pääsivät mitallikarsintoihin, mutta ei mitaleille.
Valmentaja: Raimo Salmenaho


Palkittuja
Hyökkääjä: Kalle Jokinen
Puolustaja: Matti Kalliolinna
Harjoittelija: Jukka Kujala

(Kuvaa klikkaamalla isompi kuva)
Kuva: Foto-Riitta

F-juniorit pelasivat ystävyysotteluja.

Palkittuja
Hyökkääjä: Pasi Säynäjoki
Puolustaja: Jere Lahti-Mononen
Harjoittelija: Jani Pohjanen

kausikortti-85-86_etu.jpg (226 kB)
PDF-tiedostoLehtijutut_1985_1986.pdf (4.7 MB)
PDF-tiedostoKausitilastot85-86.pdf (13 kB)
PDF-tiedostoyhteenveto_70-86.pdf (686 kB)
Martti Hietasen yhteenveto