1996-1997

Jäähalli hankkeeseen potkua
Jäähalli hankkeesta riitti puhetta koko kauden edelleenkin. Kesällä päästiin sopimukseen hallin sijoituspaikasta ja syksyllä aloitettiin rahoituksen kasaaminen. Jäähallin rakentaminen Virroille oli nyt lähempänä kun koskaan. Liekö tästä johtunut, vai mistä, mutta jaoston junioritoiminnassa oli nyt kova vauhti päällä. Ja menestystä myös tuli laajalla rintamalla.


Virtolaista jääkiekkohistoriaa tehtiin jälleen, kun jaoston C82-joukkue osallistui ensimmäisenä joukkueena jäähallisarjaan. Kotiottelunsa joukkue pelasi Ähtärin jäähallissa. Kausi oli jälleen joukkueelta menestyksekäs, sillä tuloksena oli jäähallisarjan voitto. Lisää menestystä tuli D-83 joukkueen tuomana. Luonnojääsarjassa pelannut joukkue voitti aluehopeaa. E85 junnut jäivät niukasti ulos sarjan loppupeleistä. Samoin kävi F87 joukkueelle joka hävisi oman Play Off ottelunsa Oriveden Fortunalle. Jaoston G-nuoret (2 joukkuetta) pelasivat voitokkaasti ystävyysotteluja. Ikämiehet osallistuivat omiin turnauksiin vaihtelevalla menestyksellä.
Harrastajia VirtU HT:n toiminnassa oli n. 320, joukkueita kaiken kaikkiaan 9 ja pelaajia (Lisenssi) 180. Otteluita kauden aikana järjestettiin 70.

Edustusjoukkue III-divisioonassa
Ensimmäisen kerran virtolaisessa jääkiekkohistoriassa pystyi edustusjoukkue säilyttämään sarjapaikkansa kovassa III-divisioonassa. Valmentaja Markku Piirisen opeilla joukkue sijoittui sarjassa viidenneksi ja varmisti näin itsellensä ensi kaudeksi sarjapaikan.


Pelaajien äänestämä, Paras pelaaja -palkinnon saaja oli Aki Kangas. Yllätyspelaaja palkinnon pokkasi kauden päätteeksi Janne Vesa. Junior-trophy eli paras juniori-ikäinen pelaaja oli Ville Ristolainen. Pistepörssin ykkönen oli Aki Kangas (21+10=31). Sama mies voitti myös maalipörssin 21 maalilla. Syöttäjien ykkönen oli Petri Aho, 14 syötöllä. Jäähypörssin ykkönen oli Pasi Säynäjoki 56 minuutilla.

C82-juniorit Jäähallisarjan voitto
Valmentajat: Matti Nurmi ja Harri Toppari
Palkitut:
Tähtipelaaja: Jaakko Kolari
Paras hyökkääjä: Jaakko Kolari
Paras puolustaja: Antti Mallat
Joukkuepelaaja: Heikki Korhonen
Pistepörssin voittaja: Jukka Ala-Lankoski

C82 otti nyt vuorostaan jäähallisarjan voiton.
Kuva: Suomenselän Sanomat

Lehtijutut:

PDF-tiedostoC_junnut96_97.pdf (3.8 MB)
Lähde: Terhi Ranta-Lassilan arkisto
D83-juniorit Aluehopea
Valmentajat: Ilkka Laaka ja Vesa Kauraniemi
JJ: Jari Aho
Palkitut:
Paras hyökkääjä: Tomi Mettänen
Paras puolustaja: Lauri Setälä
Paras syöttäjä: Hannu Joutsenjärvi
Tähtipelaaja: Tomi Mettänen
Ahkerin harjoittelija: Eetu Lehtonen
Kauden kiekko: Anssi Suutarinen
 
     
D84-juniorit
Valmentajat: Olli Vesa
JJ: Harri Raiski
Palkitut:
Paras hyökkääjä: Aku Setälä
Paras puolustaja: Pentti Poukka
Ahkerin harjoittelija: Jussi Mäkynen
Tsemppipelaaja: Sami Kakkori
Yllätyspelaaja: Tommi Keskinen
Kauden pelaaja: Hannu Pohjola
   
     
E85-juniorit
Valmentajat: Harri Haukilahti
JJ: Sirkka-Liisa Korpi
   
     
F87-juniorit
Valmentajat: Jussi Autio, Terhi Nurmi ja Ville Ristolainen
JJ: Tuula Mäkynen
Palkitut:
Paras hyökkääjä: Sakari Mäkynen
Paras puolustaja: Ville Mäntysalmi
Tsemppipelaaja: Ville Kakkori
Ahkerin harjoittelija: Joonas Koivisto
Tähtipelaaja: Tuomo Leponiemi
     
G89-juniorit
Valmentajat: Vesa Kähönen, Raimo Ahokas, Aki Kangas ja Hannu Rantanen
 
     
Ikämiehet
Joukkueenjohtaja: Voitto Iivonen
Palkitut:
Kauden veteraanipelaaja: Jari Rikkinen
   
     
Kauden 1996-97 palkituja:    
Kauden valmentaja: Matti Nurmi
Kauden joukkueenjohtaja: Tuula Mäkynen
Kauden "Aktiivi": Erkka Varjonen
Kauden junioripelaaja: Jaakko Kolari