1989-1990

20. Toimintavuosi
Jaoston puheenjohtajan jatkoi Juhani Nortokoski. Jaoston muut jäsenet olivat, Jussi Autio, Heikki Leppänen, Reijo Katajamäki, Matti Nurmi, Esa Kopra ja Kari Kallio.


Edustusjoukkueen putoaminen III-divisioonassa näkyi heti jaoston budjetissa, sillä menot pienenivät huomattavasti (20.000 mk). Jaoston pelaajamäärä oli jo vuosia pysynyt melko samana. Tällä kaudella toiminnassa oli mukana n. 150 pelaajaa. Valmentajia jaostolla oli 12 ja toimitsijoita/kioskimyyjiä/ym. n. 40. Matkakilometrejä joukkuille kertyi kauden aikana n. 35.000. Jaosto järjesti kauden aikana 40 kotiottelua. Juniori puolella seuralla oli joukkueet, C-, D-, E-, F- ja G-junioreissa. Olosuhteet (yksi ulkokaukalo, puutteelliset pukuhuoneet, jne.) olivat pysyneet edelleenkin samana ja kaikki esitykset, ym. vetoomukset tämän asian johdosta, oli haudattu kaupungin puolelta arkistokaappeihin. Eikä tulevaisuus tämän asian suhteen hyvältä näyttänyt.
Ennen kauden alkua oli myös keskustelua ja tunnusteluja siitä, että pitäisikö VirtU HT:n vaihtaa lohkoa Hämeestä, Pohjanmaan lohkoon. Mitään juhlallisuuksia ei järjestetty, vaikka jaosto täytti pyöreitä vuosia, vaan toimitaa juhlittiin "työn" merkeissä.

Nurmi Jatkaa
Miesjoukkueen valmentajan jatkoi Matti Nurmi. Pelaajamenetyksiä koettiin mm. Harri Koskinen, Pasi Virtanen, Jyrki Ijäs, Jarmo ja Timo Järvinen olivat kokoonpanosta pois. Lisäksi epävarmoja pelureita ennen sarjakauden avausta olivat, työesteistä kärsivät Eero Mäkelä ja Olli Vesa, sekä armeijassa taisteleva Aki Kangas. Sarjanoususta tai muutenkaan mistään tavoitteista, ei kukaan uskaltanut puhunut mitään. VirtU HT:n kovana kohtalona oli pelata sekä samalla ylimmällä, että alimmalla sarjatasolla mihin olosuhteet suovat mahdollisuuden. Ilman tekojäätä ei voi III-divisioonaan nousta ja sen saaminen Virroille tuntui olevan vaikeaa.
Joukkue harjoitteli tavoilleen uskollisena Keuruun tekojääradalla, ennen kun pääsi omaan luonnonjääkaukaloonsa.

HT hurjassa iskussa
Matti Nurmen vetämät kovat harjoitukset ja vuosi kovassa III-divisioonassa näkyi selvästi kun VirtU HT aloitti sarjaottelunsa. Avausottelussa lyötiin naapuriseura RuoSKa maalein 13-4. Oriveden Fortuna kaatui maalein 7-1. Vilppulasta oli tuomisina kaksi sarjapistettä, tuloksella
2-4. Rajussa lumipyryssä pelattu kärkiottelu KuoPa - VirtU HT, päättyi virtolaisten voittoon maalein 3-6. HT oli palannut voittojen tielle.
Hyvin sujuneiden otteluiden palkintona oli runkosarjan voitto ja jatkosarjan ottelut Tamperelaista HiKi-Hockeyta vastaan. Voittaja jatkaisi matkaa III-divisioonaan. Näissä otteluissa ei siis HT:lla olisi panosta.

IV-divisioonan runkosarjassa VirtU Hockey Team oli pitelemätön.
Kuva: Suomenselän Sanomat
Reijo Katajamäki (10) ja Keijo Kopra (30) tarkkana.
Kuva: Suomenselän Sanomat

Jatkosarja

Jatkosarjassa kahden ottelun yhteistulos vei jatkoon. HT:n lähti otteluihin tosissaan, vaikka sarjanousu olisi lähes mahdoton, jäätilanteen takia. Oli toki mahdollista, että joukkue olisi pelannut noustessaan III-divisioonan, ottelunsa, joko Keuruulla tai Mäntässä, mutta samalla se olisi tiennyt taloudellisesti raskasta kautta. Lähtökohta karsintaa oli kuitenkin heikko, sillä joukkue pääsi harjoittelemaan vain kolme (3) kertaa omassa kotikaukalossa, huonojen sääolojen takia, ennen jatkosarjan otteluita. Keuruulla tehty "viimestelyharjoitus" helpotti hiukan tilannetta.

Jatkosarjan ensimmäisen ottelun avaus-erässä joukkue siirtyi nopeasti 2-0 johtoon, Kari Hietasen maaleilla. Toisessa erässä vierailijoiden jääkokemus ja -harjoittelu tuotti tulosta ja joukkue kuroi ottelun tasoihin.

Vauhtiin päästyään Hi-Ki-Hockey latoi erässä kaikkiaan kuusi maalia. Jussi Autio viimeisteli päätöserässä loppunumerot 3-6. Toisessa osaottelussa pelattiin Tampereella perinteikkäällä Koulukadun tekojäällä. HT:lla oli ottelussa omat paikkansa ratkaista ottelu, mutta tällä kertaa se ei siihen kyennyt. Ottelu päättyi tasan 3-3 ja yhteistuloksella 9-6 HiKi-Hockey jatkoi matkaansa III-divisioonaan.

Pistepörssi
"Virtain Gretzky" eli Hietasen Kari voitti nyt pistepörssin jo kahdesannen kerran. Kari on ottanut voittonsa vieläpä perätysten, vuosien 1982 - 1990 aikana. Nyt ykkössijaan riitti tehot 9 + 6 = 15. Juha Vartiamäki oli pistepörssin kakkonen ja syöttöpörssin ykkönen. Jäähypörssin valtias oli "vanha tuttu" eli Katajamäen Reijo. Minuutteja "Reksa" keräsi tällä kaudella 36. Kauden parhaana pelaajana palkittiin maalivahti Arto Tanhua. Vuoden harjoittelija oli Janne Lehto ja yllätys pelaajan palkinnon pokkasi Harri Raiski.
 

Pistepörssin kärki          
Kari Hietanen 9 + 6 = 15
Juha Vartiamäki 5 + 8 = 14
Petri Aho 8 + 3 = 11
Jukka Ala-Mutka 7 + 4 = 11
Jussi Autio 6 + 5 = 11

 

Junioritoiminta
C-, D- ja E-juniorit, pelasivat liiton sarjassa.
C-nuoret olisivat päässeet lohkon jatkopeleihin, mutta jotuivat luovuttamaan mitallisarjapelit jään puutteen takia. Muilta juniorijoukkueilta jäivät sarjat kesken saman syyn takia.
F- ja G-juniorit pelasivat ystävyysotteluja ja osallistuivat turnauksiin.
 

C-juniorit.
Palkittuja
Hyökkääjä: Kalle Jokinen
Puolustaja: Jan Viitala
Harjoittelija: Kari Ylitalo

 

C-juniorit 1989 - 1990
Paikalliset yritykset luovuttivat pojille verkkarit "kuivaharjoittelua" varten.
Luovutustilaisuudessa yhteistyökumppaneita edusti Pentti Vaara Pirkka-Hämeen Lähivakuu-tuksesta, Raimo Ahokas Virtain Moottorisahasta ja Erkki Kämäri Virtain Osuuspankista.
Lisäksi verkkareiden hankinnassa ovat avustaneet Koillis-Satakunnan Sähkö ja Suomenselän Sanomat.

Kuva: Suomenselän Sanomat

D-juniorit.
Palkittuja
Hyökkääjä: Pasi Niinistö
Puolustaja: Pasi Säynäjoki
Harjoittelija: Jani Romppainen
 
   
E-juniorit.
Palkittuja
Hyökkääjä: Olli-Pekka Kolari
Puolustaja: Hermanni Kulmala
Harjoittelija: Tommi Moisio
 
   
F-juniorit.
Palkittuja
Hyökkääjä: Juha Kaipio
Puolustaja: Jani Leppänen
Harjoittelija: Ville Ristolainen
 
   
G-juniorit.
Palkittuja
Hyökkääjä: Jukka Hietanen
Puolustaja: Anssi Kämäri
Harjoittelija: Mikko Karonen

 

Palkitut juniorit yhteiskuvassa.
Kuva: Suomenselän Sanomat
Lähde: Jussi Aution arkisto

Aiheeseen liittyvät tiedostot:

PDF-tiedostoKausitilastot89-90.pdf (11 kB)