1990-1991

Taustatietoa

Jaoston puheenjohtajaksi valittiin Kari Numminen. Jaoston muut jäsenet olivat, Jussi Autio, Heikki Leppänen, Eero Mäkelä, Matti Nurmi, Seppo Pohjonen ja Arto Tanhua.


Jaosto tulevaisuuden tavoitteet olivat juniorivalmennuksessa. Kilpailullisesti ei isoja tavoitteita voinut asettaa, koska esim. edustusjoukkueen sarjanousu olisi vaatinut vähintään tekojääradan. Lisäksi kaikilla oli muistissa edellistalven huonot keliolosuhteet, joidenka takia junioreiden sarjatoiminta jouduttiin jättämään kesken.


Kauden ylivoimaisesti suurin tapahtuma oli C-nuorten matka Kiovaan, joka sijaitsi silloisessa Neuvostoliitossa. Joukkueen piti osallistua Kultainen Kiekko - turnaukseen, mutta matkasta tulikin pelimatka, koska HT:n joukkue oli vanhempi kuin turnauksen muut joukkueet. Joukkue pelasi matkansa aikana kuitenkin 5 ottelua paikallista urheilukoulua vastaan. Kesällä 1991 Kiovasta saapui joukkue vastavierailulle Virroille.

Otteluvideoita C-nuorten Kiovan matkalta

C-nuoret huoltojoukkoineen lähdössä pelimatkalle.
Kuva: Suomenselän Sanomat

Edustusjoukkue uudistuneeseen lohkoon
Edustusjoukkueen lohko uudistui. Uusina joukkueina lohkoon tuli Sahalahden Kunto, Kangasalan Voitto II, Vesilahden Visa ja Valkeakosken Kiekko-Ahmat. Tavotteita joukkue ei itselleen asettanut. Ennen sarjakauden alkua joukkue ei pelannut yhtäkään harjoitusottelua. Se näkyi kauden ensimmäisessä sarjaottelussa.


Vilppulan Kiekko kohdattiin avausottelussa. Joukkue oli harjoitellut Mäntän jäähallissa koko syksyn ja se näkyi otteissa. Ensimmäinen erä meni kotijoukkueelle maalein 1-0. Toisessa erässä joukkue lisäsi vauhtia ja takoi taululle kolme lisämaalia. Viimeisessä erässä HT sai juonen päästä kiinni, mutta kiri loppui kesken ja tuloksena oli avaustappio lukemin 4-2. Seuraavassa ottelussa HT sai pelinsä kulkemaan ja RuoSKa kaatui selvästi maalein 9-2. Sahalahti yllätti seuraavassa ottelussa, ehkä hiukan ylimielisesti otteluun lähteneen HT:n. SahKu oli maalein 6-5 parempi. Kangasalan Voitto II, poistui tihkuisesta Virtain "avohallista" 7-2 tappio niskassaan.

Ohessa selostuspätkä Suomenselän Sanomista ottelusta, VirtU HT - KaVo II:
"Maalissa Arto Tanhua hoiti hommansa hienosti, puolustaja Reijo Katajamäki tehtaili tehopinnoja 1+2, mutta näkyvin hahmo joukkueessa oli puolustaja Janne Lehto, joka liikutti keltaista kypäräänsä yli kahden metrin korkeudessa välillä puolustuksen alimpana lukkona ja toisaalla hyökkäyksen kärjessä. Todella onnistunut ottelu Jannelta"

Kausi jatkui varsin vaihtelevalla menestyksellä. Voittoa seurasi tappio, hyvää peliä seurasi katasrofi jne. Lopputuloksena oli, että joukkue jäi tällä kaudella ilman jatkosarjan pelejä.

Pistepörssi
Pistepörssin voiton nappasi Jussi Autio, tehoilla 18 + 3 = 21. Hietasen Kari tehoili samat pisteet (7 + 14), mutta maaliensa ansiosta Jussi nappasi Karilta valtikan itselleen. Maalipörssin voitto meni Aution Jussille, 18 maalilla, joista 2 oli ylivoimamaalia. Syöttöpörssin ykkönen oli Hieta-sen Kari. Kari toimi "kätilönä" 14 maalille. KeuPasta takaisin tullut, Pekkalan Matti, jäähyili itsensä jäähypörsssin ykköseksi, 32 minuutilla.

 

Pistepörssin kärki          
Jussi Autio 18 + 3 = 21
Kari Hietanen 7 + 14 = 21
Aki Kangas 15 + 4 = 19
Petri Aho 9 + 8 = 17
Timo Järvinen 9 + 8 = 17

 

Junioritoiminta
C-, D- ja E-juniorit, pelasivat liiton sarjassa.
F-juniorit pelasivat ystävyysotteluja ja osallistuivat turnauksiin.
 

C-juniorit.
Valmentajat: Esa Kopra, Arto Tanhua ja Seppo Pohjonen
Palkittuja
Hyökkääjä: Janne Pirilä
Puolustaja: Pasi Säynäjoki
Taistelija: Jan Viitala
Paras pelaaja: Jere Lahti

Otteluvideota....

 

D-juniorit.
Valmentaja: Eero Mäkelä
Palkittuja
Hyökkääjä: Rami Valkelahti
Puolustaja: Janne Vesa
Harjoittelija: Harri Haukilahti

 
   
E-juniorit.
Valmentaja: Heikki Leppänen
Palkittuja
Hyökkääjä/Harjoittelija: Timo ja Pekka Säynäjoki
Puolustaja: Mikko Lepistö
 
   
F-juniorit.
Valmentajat: Matti Nurmi ja Harri Toppari
Palkittuja
Hyökkääjä: Jaakko Kolari
Puolustaja: Saku Palanne
Harjoittelija: Mikael Koskinen