1991-1992

Uusia joukkueita
Jaoston joukkuemäärä kasvoi, kun perustettiin uusi B-junioreiden joukkue. Myös G-junioreille saatiin yhden välivuoden jälkeen, joukkue kasaan. Jaoston puheenjohtajan jatkoi Kari Numminen. Suurella mielenkiinnolla seurasivat virtolaiset jääkiekkoihmiset myös naapurikuntien jäähallihankkeita, sillä Alavudella ja Ähtäriissä oli hankkeet vetämässä. Alavuden hallihanke kaatui, mutta Ähtärin hanke meni läpi. Tämä lyhentäisi halliharjoitusmatkoja melkoisesti tulevaisuudessa ja oli siis taloudellisesti merkittävä päätös myös virtolaisille.

Edustusjoukkue jatkopeleihin
Edustusjoukkue asetti tavoitteekseen jatkokarsinta pelit, vaikka nousu mahdollisuutta sillä ei ollut. Joukkueen pelaajistossa ei hirveitä muutoksia tapahtunut. Ainostaan pistepörssiä vuosia hallinnut Hietasen Kari oli pois. Uusia pelaajia joukkueeseen nostettiin omista junioreista, mm. Pirilän veljekset Jari ja Janne sekä Jokisen Kalle. Naapuriseura RuoSKasta siirtyi Vuorenmaan Jorma vahvistamaan virtolaisten rivejä.


Pelit IV-divisioonassa sujuivat mainiosti. Sarja-avauksessa kaatui Oriveden Fortuna. Avauserässä Fortuna pysyi vielä virtolaisten kyydissä mutta toinen ja kolmas erä oli HT:n näytöstä. Avausottelu päättyi 8-2 voittoon ja erityisesti joukkueen uusi vahvistus Jorma Vuorenmaa (2+1), oli kovassa iskussa. Seuraavaksi HT:n käsittelyyn joutuivat Kuoreveden pelimannit. Kuodevedellä pelattu ottelu päättyi 3-12, virtolaisten voittoon. Timo Järvinen pamautti kyseisessä ottelussa viisi maalia. Olkahisten HT kaatui suurinumeroisesti 20-1. VirtU HT:n ahkerimmat maalintekijät olivat Aki Kangas (4), Jussi Autio (3), Jorma Vuorenmaa (3) ja Timo Järvinen (3). VirtU HT jatkoi läpi koko sarjakauden hyviä esityksiä ja tuloksena oli jatkosarjan pelit, ilman yhtään tappiota. Jatkosarjassa ei menestystä tällä kaudella tullut ja niin sarjapaikkana pysyi edelleenkin IV-divisioona.

VirtU HT:n edustusjoukkue 1991 - 1992, uusissa peliasuissa.
Kuva: Suomenselän Sanomat

Pistepörssi
Pistepörssin ykköseksi nousi uusi nimi, kun Aki Kangas pamautti kaudella 45 (31+14) tehopistettä. Samalla mies vei maalipörssi ykköspaikan itselleen. RuoSKasta siirtynyt Jorma Vuorenmaa oli pistepörssin kakkonen tehoilla 20 + 17 = 37. Jussi Autio kakkonen maalipörssissä 22 osumalla. Syöttöpörssin ykkönen oli Juha Vartiamäki, 20 syötöllä. Uuden seuraennätyksen jäähypörssissä teki Matti Pekkala. Matti istui jäähyboksissa kauden aikana 72 minuuttia. +/- -tilaston ykkönen oli Aki Kangas (+35). Ahkerin harjoittelija, 92 osallistumiskerralla, oli Petri Aho. Yllätyspelaajana palkittiin Reijo Katajamäki.

 

Pistepörssin kärki          
Aki Kangas 31 + 14 = 45
Jorma Vuorenmaa 20 + 17 = 37
Jussi Autio 22 + 10 = 32
Juha Vartiamäki 10 + 20 = 30
Timo Järvinen 17 + 8 = 25

 

Junioritoiminta
B-, C-, D-, E-ja F-juniorit, pelasivat liiton sarjassa.
G-juniorit pelasivat ystävyysotteluja ja osallistuivat turnauksiin.


 

B-juniorit
Palkittuja
Hyökkääjä: Janne Pirilä
Puolustaja: Jere Lahti
Harjoittelija: Jani Pohjonen
 
   
C-juniorit
Palkittuja
Hyökkääjä: Pasi Niinistö
Puolustaja: Pasi Säynäjoki
Harjoittelija: Rami Valkealahti
 
   
D-juniorit
Palkittuja
Hyökkääjä: Markus Koskinen
Puolustaja: Tommi Moisio
Harjoittelija: Markus Ylä-Ilomäki
Sisupelaaja: Olli-Pekka Kolari
Pistepörssin voittaja: Tero Mäenpää
 
   

E-juniorit
Palkittuja
Hyökkääjä: Juha Kaipio
Puolustaja: Markus Hietaniemi
Harjoittelija: Pekka Havanka

F-juniorit
Palkittuja
Hyökkääjä: Jari Kytöharju
Puolustaja: Matias Pekkarinen
Harjoittelija: Mikael Koskinen

Muut palkitut:
Vuoden juniori: Janne Pirilä (B-jun.)
Vuoden valmentaja: Esa Kopra
 
   

 

Kauden 1991 - 1992 palkitut junioripelaajat
Kuva: Foto-Riitta